Tervehdykset

Syksyinen tervehdys! 

 

Orimattilan judoseura on aktiivisella toiminnallaan vuosien varrella pystynyt rakentamaan matalan kynnyksen judon harrastamisen aloittamiseen.

Seura toimii raikkaalla tavalla tukien judon harrastamista ja seuralla on vahvaa kokemusta viedä edistyneitä kilpailutoiminnassa eteenpäin. Olen omassa roolissani seurannut harjoituksia, kilpailutoimintaa sekä kesäleiritoimintaa Artjärvellä.

Liikunta ja urheilu ovat yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin- ja terveyden edistäjistä. Te olette sen oivaltaneet.

 

Tervetuloa Orimattilaan!

 

Nauttikaa hyvästä kilpailutunnelmasta. Toivon, että jokaisen kisa ja ottelu tuntuu hyvältä. 

 

Riitta Lonka

Orimattila kaupunginvaltuuston pj

 

 

Hyvät judon ystävät

Tänä vuonna mikään, joka on ollut aiemmin itsestään selvää, ei sitä enää olekaan. Näin on myös judossa. Jouduimme pahimpaan korona-aikaan lopettamaan käytännössä kaiken judoon liittyvän toiminnan. Myös keväälle suunnitellut SM-kisat jouduttiin siirtämään.  Onneksi tilanne on tätä kirjoitettaessa huomattavasti parempi. Harjoittelu on taas alkanut ja tilanne näyttää siltä, että ainakin kotimaisia kisoja voidaan taas erityistä huolellisuutta noudattaen pitämään. Siksi minulla onkin iso luottamus siihen, että SM-kisat pystytään viemään läpi jotakuinkin normaalisti. Kansainvälisiin kisoihin palaaminen onkin sitten vähän eri asia. Oma uskoni on, että täysin normaaliin kansainväliseen kilpailukalenteriin päästään vasta, kun rokote on kehitetty ja korona voitettu kaikkialla maailmassa. Sitä odotellessa kansalliset ja lähialueen kansainväliset kisat toivottavasti nousevat uuteen arvoon: kisakuntoa kun ylläpidetään vain kisaamalla.

Orimattilan judoseura on viime vuosina noussut kotimaisten kisajärjestäjien kärkeen. Se on lanseerannut ja järjestänyt kovan vuosittaisen kansainvälisen kisan Baltic Sea Championshipsin, joka on löytänyt paikkansa myös monen ulkomaisen judokan kilpailukalenterissa. Näinä armottomasti kilpailluina aikoina kansainvälisen kisan vakiinnuttaminen kilpailukalenteriin on kova suoritus. Aikuisten SM-kisat on oikeastaan ainoa kisa, joka Orimattilan järjestämänä vielä puuttuu ja nyt sekin on toteutumassa. 

Toivotan kisoille runsasta osanottoa ja hyvää onnea kaikille kisaajille. Paras judoka voittakoon!

 

Marko ”Tankki” Laaksonen
Judoliiton puheenjohtaja

 

 

Kansainvälistä ja välillä kotimaistakin

Orimattilan judoseura ja sen judotapahtumat ovat Suomessa jokaisen judokan tiedossa, sekä myös hyvin laajasti kansainvälisesti. Perinteiset Baltic Sea Championships-judokilpailut ja Summer Judo Rocks-kesäleirit ovat olleet kestosuosikkeja vuodesta toiseen ja myös kansainvälisimmät judotapahtumat Suomessa ja Orimattilassa.

Aikuisten suomenmestaruuskilpailuita ei ole aiemmin järjestetty Orimattilassa, mutta nuorten suomenmestaruuskilpailut, Pohjoismaiden mestaruuskilpailut, sekä tietysti Itämeren mestaruuskilpailut kylläkin, joten oli luonnollista, että nyt on viimeistään se aika, jolloin aikuisten suomenmestaruuskilpailut saapuvat Orimattilaan.

Orimattila on vireä maalaiskaupunki, kuten sloganimme sanoo - sopivasti skutsissa.  Käykää ihmeessä tutustumassa kaupunkimme palveluihin ja nauttimassa sen vieraanvaraisuudesta. 

Tervetuloa Orimattilaan ja judon suomenmestaruuskilpailuihin

 

Tero Rönkkö

Kilpailupäällikkö